fi
Tarjouspyyntö

Muuttoblogi Eld Muutot

Eld Muutot muuttolaatikot kadulla Helsinki

Muuttostressi

Yleisesti muutto nähdään poikkeuksetta stressiä aiheuttavana tekijänä. Muuttostressiä aiheuttaa tutkimusten mukaan suomalaisille ennen kaikkea tavaranpaljous (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiesitko-muutossa-ahdistavinta-ei-olekaan-itse-muuttaminen/4951568#gs.g7q6xu). Siksi kehotammekin käymään mahdollisuuksien mukaan hyvissä ajoin läpi omaa omaisuutta ennen asunnon muutosta uuteen. Omaisuuden läpikäynti tuo kirkkautta mieleen ja parhaassa tapauksessa myös rahallista etua, jos päätät kaupata ylimääräisiksi jääneitä tavaroita. Usein ihmiset myös vaihtavat tottumuksesta tavaroita, joita ei ole vuosikausiin käytetty varastosta varastoon. Tällaisissa tapauksissa voi myös olla paikallaan miettiä tuleeko näille tavaroille todellisuudessa enää mitään käyttöä tulevaisuudessakaan. Muuttopalvelun kautta asiakas voi myös kierrättää ylimääräisiksi jääneet tavaransa jätekeskukseen, jolloin näiden tavaroiden poisvienti hoidetaan muuton yhteydessä.

Ylen 2016 julkaiseman artikkelin mukaan ”Muuttolaatikot ovat valmiiksi pakattuina odottamassa. Muuttoapu tulee ja kantaa ne autoon. Kohta ollaan uudessa kodissa. Sitten istutaan laatikoilla, syödään muuttopizzaa ja juodaan muutto-olutta. Kaikilla on hauskaa. Yleensä muutto ei suju näin.” (Yle, https://yle.fi/a/3-9308968). Käyttäessä asiantuntevaa ja osaavaa muuttopalvelua muutto voi tosiaan todellisuudessakin olla edellä kuvatun kaltainen positiivinen tapahtuma, jonka aikana ei tarvitse riitautua yhdenkään ihmisen kanssa. 

”Muuttoon liittyy paljon tunteita ja se on yksi isoista kriiseistä ihmisen elämässä. Stressitaso nousee, koska muutto täytyy yleensä hoitaa kaiken muun ohella ja harvoin ihmisillä on mahdollisuus keskittyä pelkästään siihen. ” Stressiä muutossa lisää myös muuttajalle tärkeiden ja henkilökohtaisten tavaroiden kuljettaminen ilman, että tavarat vahingoittuvat. Hankalia tilanteita voi aiheuttaa se, kun on pyytänyt kavereita ja sukulaisia muuttoavuksi, ja joku arvokkaista tavaroista putoaa, tai vahingoittuu muuten. Usein muutossa tulee vastaan myös yllättäviä lisätekijöitä, ”muuttujia”, joihin ei ole edes etukäteen voinut varautua. Tällaisia ovat esimerkiksi hankalat parkkeerausolosuhteet, hissin rikkoutuminen, yllättävä flunssa, tai äkillinen meno. Tällaiset tilanteet ovat muuttofirmalle arkipäivää, eivätkä hetkauta suuntaan tai toiseen. Sen sijaan muuttoa harrastusmielessä ja hyvää hyvyyttään pizzapalkalla tekeville kavereille voi ymmärrettävästi mennä sormi suuhun. 

Muutto voi stressin lisäksi myös pelottaa ja ahdistaa. Miten selviää kaikesta, miten pärjää uudessa ympäristössä, onko tarpeeksi aikaa hoitaa muutto? Pelko ja ahdistus ovat muuttostressin ohella yleisiä vieraita, joita ei tarvitse pelästyä. Muutos ahdistaa ja pelottaa ihmistä usein myös positiivisten asioiden edessä. ”Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas” kuvastaa tätä ajatuskulkua. Mikä muutoksessa ja muutossa siis pelottaa ja ahdistaa? Se että ei voi tietää, miten asiat tulevat menemään. Tuhansia ”mitä jos” -ajatuksia nousee päähän, jolloin niihin alkaa helposti myös lopulta uskoa. En kai ajattelisi näin, jos siihen ei olisi syytä? Ihminen on oppinut evoluution myötä havaitsemaan negatiiviset ajatukset, jotta selviäisi hengissä. Tämän vuoksi herkistyminen negatiivisille asioille tulee luonnostaan. 

Tarjouspyyntö